Varmuuden illuusiosta ja epävarmuuden mahdollisuuksista

Lasten ja nuorten urheilu on monimuotoisten ilmiöiden ja ristiriitaisuuksien kenttä, mikä vaikeuttaa valmentajien, seuratoimijoiden ja urheilun kehittämisen parissa työskentelevien toimintaa. Tämän asiantilan parempi ymmärtäminen ja siihen sopeutuminen on välttämätöntä, jotta pystymme tarjoamaan lapsille ja nuorille parhaan mahdollisen ympäristön harrastaa ja kilpailla.

Lasten ja nuorten urheiluun liittyvissä keskusteluissa esiintyy vahvoja näkökulmia ja mielipiteitä, jotka ovat usein vastakkaisia tai vaikeasti yhteensovitettavia. Seuraavassa on muutama kärjistetty esimerkki, jotka käytännössä ilmenevät erilaisina painotuksina ja yhdistelminä:

• Yleiset politiikkasuositukset painottavat matalan kynnyksen harrasteryhmien tärkeyttä, mutta samaan aikaan näillä ryhmillä on vaikeuksia houkutella ja sitouttaa lapsia ja nuoria, kun taas isot seurat vetävät korkeista maksuista ja tavoitteellisuudesta huolimatta edelleen harrastajia puoleensa.

• Urheiluseuroille asetetaan yhä enemmän painetta olla mukana ratkaisemassa yhteiskunnallisia ongelmia, kuten liikkumattomuutta, syrjäytymistä ja yksinäisyyttä. Toisaalla nähdään, että vaikuttavien muutosten aikaansaamiseksi tulisi painottaa enemmän rakenteellisia ratkaisuja, kuten turvallisia liikennejärjestelyitä ja kattavia sosiaalisia turvaverkkoja.

• Urheiluseuroja ja koko urheiluyhteisöä ohjataan ja kannustetaan toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti, vähentämään omaa ympäristökuormitustaan ja hillitsemään ilmastonmuutosta. Samaan aikaan jo alakouluikäiset lapset matkustavat useamman kerran vuodessa "tasonmittausturnauksiin" ympäri Eurooppaa, mikä nähdään kriittisen tärkeänä kansainvälisessä kehityksessä mukana pysymiseksi.

• Liialliseksi koetun kilpailullisuuden vastapainoksi tai vaihtoehdoksi ehdotetaan matalan kynnyksen pelailua, joka ei edellytä sitoutumista, tavoitteellisuutta tai lajitaitojen pitkäjänteistä kehittämistä. Toisaalla muistutetaan, että lapsuusajan intensiivinen kilpaurheilu vahvistaa tehokkaasti aikaansaamisen ja yhteisöllisyyden kokemuksia, auttaa oppimaan itsestään ja vahvuuksistaan sekä suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiässä.

• Organisoitu harrastustoiminta, varhainen erikoistuminen, kilpailusuuntautuneisuuden vahvistaminen sekä korkea vaatimustaso nähdään monesti parhaaksi reitiksi kohti ammattilaiskenttiä. Toiset puolestaan vannovat omaehtoiseen pelaamiseen, monilajisuuteen ja myöhäiseen erikoistumiseen, uskoen, että tämä polku mahdollistaa paremman kehittymisen ja kestävämmän uran ammattilaisena.

Vastaavia toisistaan poikkeavia ja osittain ristiriitaisiakin näkökulmia ja painotuksia voitaisiin listata loputtomiin. Ehdottomien totuuksien sijaan olennaista on tunnistaa tämän keskustelun monitahoisuus sekä oppia toimimaan epävarmuuden keskellä. Tämä ei kuitenkaan ole helppo tehtävä, sillä tilanne aiheuttaa "kognitiivista dissonanssia" eli ristiriitaisista vai vaikeasti yhteensovitettavista näkökulmista, uskomuksista ja asenteista johtuvaa epämukavuutta.

Tällaisen epämukavuuden ja epävarmuuden oloissa on raskasta toimia, joten on luonnollista etsiä eri tapoja ja strategioita ratkaista tai ainakin vaimentaa tätä dissonanssia. Näitä keinoja ovat esimerkiksi ongelman olemassaolon vähätteleminen tai kieltäminen, omien uskomusten ja valintojen rationalisointi, uuden tiedon hankkiminen, käyttäytymisen muuttaminen tai oppiminen elämään ristiriitaisten tunteiden kanssa.

Myös lasten ja nuorten urheilussa voidaan käyttää kognitiivisen dissonanssin lieventämiseksi erilaisia strategioita, joista lähemmän tarkastelun arvoisia ovat mittaaminen ja kvantifiointi sekä epävarmuuden hyväksyminen.

Varmuutta mittaamisella

Yksi kognitiivisen dissonanssin lieventämisstrategioista on mittaaminen ja kvantifiointi, joka on tehokas tapa tuottaa selkeyttä ja varmuutta. Steffen Maun teos "The Metric Society – On the Quantification of the Social" (2019) kuvaa hyvin, miten yhteiskunta on siirtynyt kohti jatkuvaa mittaamista ja arviointia, ja miten tämä ilmiö vaikuttaa käyttäytymiseemme ja rakenteisiimme. Epävarmuuden aikana mittaamiseen ja kvantifiointiin keskittyminen on houkutteleva strategia, sillä numerot ja tilastot tarjoavat selkeitä ja yksiselitteisiä tapoja mitata menestymistä ja edistymistä.

Mittaamisen ja kvantifioinnin strategiaan voidaan kuitenkin suhtautua Maun tavoin kriittisesti, sillä se johtaa helposti yksinkertaistuksiin, joissa monitahoiset ilmiöt pelkistetään muutamiin avainlukuihin. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa kaikkia vaikuttavia tekijöitä ei huomioida riittävästi, ja kokonaiskuva jää vajaaksi.

Esimerkiksi lasten ja nuorten jalkapallossa tästä voi syntyä ongelmia, sillä erilaiset osaamisprofiilit ja standardisoidut suoritustasot yleistyvät vauhdilla. Seurauksena voivat olla vääristyneet tai kapea-alaiset käsitykset pelaajien kyvyistä ja potentiaalista, mikä kaventaa ymmärrystä heidän yksilöllisistä eroistaan, persoonallisuuksistaan ja kehitysvaiheistaan.

Vaikka mittaaminen ja kvantifiointi tuovatkin selkeyttä ja turvaa, ne eivät saisi korvata kokonaisvaltaista ymmärrystä ja yksilöllisyyden huomioimista.

Epävarmuuden hyväksymisen mahdollisuudet

Vaikeampi ja tästä syystä vähemmän käytetty kognitiivisen dissonanssin lieventämisstrategia on epävarmuuden hyväksyminen ja sitä kohti ojentautuminen. Maggie Jacksonin teos "Uncertain – The Wisdom and Wonder of Being Unsure" (2023) esittää, kuinka epävarmuuden hyväksyminen ja hyödyntäminen parantaa harkintakykyä ja kognitiivista joustavuutta, syventää ymmärrystä monimutkaisistakin ilmiöistä ja auttaa navigoimaan nopeasti muuttuvassa maailmassa.

Toisin kuin mittaamisen ja kvantifioinnin strategia, jossa korostuu selkeät ja yksiselitteiset mittarit, epävarmuuden hyväksyminen tarjoaa toisenlaisia tapoja lieventää kognitiivista dissonanssia. Ensinnäkin epävarmuus voidaan Jacksonin mukaan nähdä "hyvänä stressinä", joka parantaa uuden tiedon vastaanottokykyä sekä herkistää tutkimaan ja pohtimaan vaihtoehtoisia näkökulmia ja uusia ratkaisuja. Tämä auttaa sopeutumaan joustavasti muuttuvissa oloissa ja löytämään parhaat ratkaisut esille nouseviin ongelmiin.

Yhteen ainoaan totuuteen lukkiutumisen sijaan on hyödyllisempää hyväksyä ja käsitellä rakentavasti erimielisyyttä ja eripuraisuutta, sillä ne voivat parantaa luovuutta ja kannustaa uudenlaiseen ajatteluun. Torjumisen sijaan epävarmuuden hyväksyminen voi myös vähentää ahdistusta ja lisätä resilienssiä – muuttaa vastaantulevat ongelmatilanteet hallittaviksi mahdollisuuksiksi.

Epävarmuuden hyväksyminen auttaa toiminnan joustavassa ja kokonaisvaltaisessa suunnittelussa sekä käytännön toteutuksessa. Tämä moniäänisyyttä korostava strategia mahdollistaa "numeroiden taakse näkemisen" ja tätä kautta herkemmän reagoinnin lasten ja nuorten muuttuviin motivaatioihin ja tavoitteisiin sekä pelaajien yksilöllisten vahvuuksien huomioimiseen.

***

Lasten ja nuorten urheilussa on nykyään käytettävissä enemmän ja parempaa dataa kuin koskaan aiemmin. Vaikka tämä data parhaimmillaan auttaa tiedolla johtamisessa, tietotulva voi kuitenkin olla niin voimakas, että kokonaiskuva hämärtyy yksityiskohtiin tai epäolennaisuuksiin keskittyessä.

Ajattelun kapeutumisen riski korostuu erityisesti silloin, jos mittaamisesta ja luokittelusta haetaan turvaa ja selkeyttä lieventämään omaa epämukavuutta. Tästä syystä on tärkeää oppia sietämään epävarmuutta ja jopa ottamaan se vahvuudeksi, sillä tämän taidon avulla voi hyödyntää tilaisuudet, joita muut eivät ehkä huomaa.

Epävarmuuden hyväksymiseen ja sen hyödyntämiseen liittyvät olennaisesti uteliaisuus, avoimuus ja valmius käydä dialogia nuorten urheilijoiden kanssa. Kyse on myös oman ajankäytön tehostamisesta: käyttääkö rajallisen aikansa esimerkiksi pelien lämpökarttojen tutkimiseen, maaliodottamien kirjaamiseen ja analysointiin sekä erilaisten lomakkeiden ja tilastojen täyttämiseen vai suuntaako sen kohtaamisiin ja yhteisiin keskusteluihin, nuorten pelaajien henkilökohtaisten näkemysten, vahvuuksien ja yksilöllisen kehityspolun ymmärtämiseen.

Kiivas keskustelu lasten ja nuorten urheilusta tuskin tulee vaimentumaan lähitulevaisuudessa, joten valmentajien ja seuratoimijoiden on hyvä tiedostaa ja pohtia, miten jatkuvan epävarmuuden oloissa on mahdollista toimia menestyksekkäästi.

Paras tapa välttää varmuuden illuusio ja hyödyntää epävarmuuden mahdollisuudet on antaa nuorille urheilijoille itselleen tilaa ilmaista näkemyksensä, tukea heitä tässä prosessissa, kuunnella heitä aidosti ja varmistaa, että heidän näkemyksillään on vaikutusta toimintaan ja päätöksentekoon. Näin voimme luoda ympäristön, jossa jokainen nuori urheilija voi kasvaa ja kehittyä parhaalla mahdollisella tavalla.

Lisälukemista:

Ahto, A. & Kaski, S. (2021): Miten kilpaurheilu vaikuttaa lasten ja nuorten henkiseen hyvinvointiin? Liikunta & Tiede -lehti 1/2021.

Appelqvist-Schmidlechner, K. ym. (2017): Lapsuusajan kilpaurheilu suojaa psyykkiseltä oireilulta aikuisiällä. Tutkimuksesta tiiviisti 39/2017, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Baker, J. ym. (2021): Is it too early to condemn early sport specialisation? British Journal of Sports Medicine 55.

David, P. (2005): Human Rights in Youth Sport. A Critical Review of Children's Rights in Competitive Sport.

Festinger, L. (1962): A Theory of Cognitive Dissonance.

Jackson, M. (2023): Uncertain – The Wisdom and Wonder of Being Unsure.

Kumpulainen, H. (2018): Monipuolisuutta monipuolisuuskeskusteluun.

Lindstrom, M. (2016): Small Data – The Tiny Clues That Uncover Huge Trends.

Lundy, L. (2007): “Voice” is not enough: Conceptualising Article 12 of the United Nations Convention on the Rights of the Child, British Educational Research Journal, 33:6.

Mau, S. (2019): The Metric Society – On the Quantification of the Social.

Paloniemi, R. ym. (2023): Lisää aktiivista liikkumista arkeen. STYLE-politiikkasuositus 1/2023.